ESA JAKELUT OY JA ESAN SUORA (30.9.2008 ASTI)
Esa Jakelut Oy:n liikevaihto kasvoi edellisvuodesta lähes kolme prosenttia. Liikevaihdon kasvu johtui ensisijaisesti Esan Suora Oy:n sulauttamisesta yhtiöön kuluneen vuoden syyskuussa. Jakelukappalemäärät jäivät edellisvuoden tasolle. Laatutavoitteet saavutettiin taajamissa, ympäristökunnissa jäätiin tavoitteista.
Kuluneen vuoden kaksi keskeisintä asiaa olivat uuden mobiilipohjaisen laadunseurantajärjestelmän käyttöönotto helmikuussa ja Esan Suoran fuusio yhtiöön syksyllä. Fuusion yhteydessä Esan Suoran henkilöstö ja operatiivinen toiminta siirtyivät Esa Jakelujen hoidettavaksi. Keskeisin asia toimintojen yhdistämisessä oli suoramainosjakelujen siirtäminen sanomalehtien varhaisjakelun yhteyteen ja erillisten mainosjakelupiirien lopettaminen taajaan asuttujen alueiden ulkopuolella. Fuusion vuoksi tehtiin henkilöjärjestelyjä joiden seurauksena henkilöstömäärä väheni.
Vuoden 2009 keskeisin tavoite on jakelutehokkuuden säilyminen nykytasolla ja jakelun laadun parantaminen. Yhtiön tulos oli tavoitteen mukainen, joskaan aivan edellisvuoden tasolle ei ylletty. Yhtiön tulos oli hyvä.
LAHDEN JAKELUT OY
(Osakkuusyhtiö, 44,8 %)
Lahden Jakelut Oy on osoitteettoman suoramainonnan jakeluun erikoistunut yritys. Se jakaa alueellisten tuotteiden lisäksi Suomen Suoramainonta –ketjun myymiä valtakunnallisia mainostuotteita. Yhtiön liikevaihto kasvoi, samoin tulos. Tulos jäi kuitenkin tyydyttäväksi heikon alkuvuoden vuoksi. Tulostason ennakoidaan pysyvän edellisen vuoden tasolla tai kasvavan hiukan.
ESA LEHTIPAINO OY
Esa Lehtipainossa keskityttiin vuoden aikana kannattavuuden ja laadun parantamiseen. Edellisenä vuonna tehdyt investoinnit saatiin tehokkaaseen käyttöön. Toimitusvarmuus parani merkittävästi, mutta laatutavoitteita ei vielä saavutettu.
Iltalehden viikonloppunumeroiden painaminen päättyi, koska emme pystyneet vastaamaan parilla tunnilla kiristyneisiin aikatauluvaatimuksiin. Suoramainontatuotteiden suurpainosten painaminen jatkui edelleen.
Vuoden 2009 kesällä korjataan vanhojen yksiköiden sylintereitä noin 300 000 eurolla. Myös lehtikuljetin uusitaan ja tämän investoinnin arvo on noin 300 000 euroa.
Yhtiön liikevaihto laski, mutta kannattavuus parani. Lehtipainon tulos oli hyvä.
|